sunnuntai 29. heinäkuuta 2007

Irakin jalkapallovoitto avaa uuden tulevaisuuden

Irakin futismaajoukkue teki sensaatiomaisen teon ja voitti tänään Aasian cupin loppuottelussa Saudi-Arabian 1-0! Aasialaisille kyse on yhtä suuresta asiasta kuin meillä futiksen EM-kisojen voitosta. Irak ei ole koskaan aiemmin voittanut turnausta, ja ennen kisoja (ja kisojenkin aikana) huonosti valmistautumaan päässeeltä joukkueelta ei nytkään paljon odotettu. Itse seurasin netistä peliä ja toivoin kovasti Irakin voittoa.

Irakin maajoukkue, johon kuuluu niin sunneja, shiioja kuin kurdejakin, on uskomattomalla teollaan antanut paljon kärsineelle kotimaalleen toivoa uudesta tulevaisuudesta. Juuri tätä jalkapalloilu on parhaimmillaan. Positiivista yhteenkuuluvuuden tunnetta, optimismia ja vastoinkäymisten voittamista.

Symbolit ovat tärkeitä, ja sisällissodan, miehityksen ja terrorismin runtelemalta Irakilta yhdistävät symbolit ovat puuttuneet. Tämä voitto antaa ainutlaatuisella tavalla uuden mahdollisuuden rauhalle Irakissa. Sen irakilaiset ovat todellakin ansainneet.

perjantai 20. heinäkuuta 2007

Iloinen perhetapahtuma

Eilen aamulla klo 6.30 Ruotsin aikaa saimme vaimoni Marian kanssa upean tyttövauvan. Tytön paino oli 3,850 kilogrammaa ja pituus 50 senttiä. Kaikki asianosaiset ovat onnellisia ja hyvinvoivia. Tulimme jo tänään sairaalasta kotiin Tullingeen tytön isoveljen Eliaksen luo.

Nyt vietämme seuraavat viikot rauhassa aikaa perheen kesken ja nautimme uudesta perheenjäsenestä. Syksyn vietämme koko perhe Suomessa vaimoni ollessa äitiyslomalla.

Lämpimät kiitokset kaikista onnitteluista!

sunnuntai 15. heinäkuuta 2007

Työministeriö jo asialla

Sain eduskuntaan mennä viikolla työministeri Tarja Cronbergin (vihr) vastauksen eduskuntaryhmämme kirjeeseen apurahatyöläisten sosiaaliturvan puutteiden korjaamisesta. Ministeri kirjoitti, että työministeriö on laittanut asialle selvitysmiehen, jonka tehtävänä on esittää ratkaisut työttömyysturvan ongelmiin vielä loppukesän aikana. Ministeri Cronberg ilmoitti, että tarvittavat päätökset laitetaan heti tämän jälkeen liikkeelle.

Työministeriön osalta kysymys on sekä ohjeistuksen että lainsäädännön täsmentämisestä, jotta apurahatyöläinen voi saada työttömyysturvaa. Ministeri vakuuttaa, että apurahansaajia pitää kohdella tasaveroisesti koko maassa.

Tulen omalta osaltani seuraamaan ja vahtimaan asian etenemistä. Nyt odottelemme vastauksia myös kulttuuriministeri Wallinilta (rkp) ja sosiaali- ja terveysministeri Hyssälältä (kesk), jotka vastaavat apurahojen määrään ja sosiaalivakutuukseen (eläke- ja sairausvakuutukseen) liittyvistä kysymyksistä.