lauantai 31. toukokuuta 2008

Turun seudulle oma YTV

Turun Sanomat kirjoittaa pääkirjoituksessaan tänään:
Tällä haavaa vaikuttaa siltä, että niin sanottuun Suur-Turkuun on pitkä matka. Mutta laaja yhteistyö, josta kaupunkiseutusuunnitelmat antavat viitteitä, tasoittaa tietä myös seudun kunnallishallinnon tiivistymiselle. Näköpiirissä olevat kuntaliitokset sitä jo osaltaan toteuttavat, mutta ennen pitkää Turunkin on päästävä mukaan.

Varteenotettava välietappi olisi pääkaupunkiseudun kaltainen seudullinen yhteistyövaltuuskunta, jota eräs kaupunginvaltuuston vihreistä esitti TS:n kyselyssä. Valtuuskunnalla olisi lakisääteinen asema ja demokraattinen päätöksenteko.


Myönnän olevani kyseinen vihreä valtuutettu. Puhuin asiasta valtuustosssa jo syksyllä, kun kaupunkiseutusuunnitelmaa käsiteltiin. Asia ei ole nyt ainakaan vähemmän ajankohtainen, kun kaikille alkaa selvitä Suur-Turun mahdottomuus lyhyellä aikavälillä.

Turun seudulla on suomalaisille kaupunkiseuduille tyypilliset ongelmat. Seudullinen joukkoliikenne ei toimi, kuntien kaavoitus ei edistä järkevää kaupunkirakenteen kehittymistä ja kuntarajat vaikeuttavat monien palvelujen kehittämistä. Erilaiset seudulliset kuntayhtymät toimivat kohtuullisesti, mutta niiden demokraattinen valvonta ja ohjaus on vaikeaa tai vähintään sekavaa.

Siksi olisi järkevää edetä luomalla Turun seudulle oma lakisääteinen yhteistyövaltuuskunta, jolla olisi vahva mandaatti hoitaa seudullisiksi määriteltyjä palveluja, kuntayhtymiä ja paremman kaavoituksen avulla eheyttää kaupunkirakennetta. Ilman demokraattista ja vahvaa seutuhallintoa on kovin vaikea toteuttaa edes kaupunkiseutusuunnitelman kehitystavoitteita.

Turun seudun nousu edellyttää kuntien tiivistä yhteistyötä. Jos seudun kunnat löytäisivät yhteisen sävelen seutuhallinnon kehittämisestä, ei se tule valtiovaltaan kaatumaan. Olen jo itse asiaa useilta ministereiltä tunnustellut. Sen verran selkeä viesti hallitukselta on tullut, että palvelurakenneuudistuksessa jokainen kaupunkiseutu voi etsiä itselleen parhaiten soveltuvia vaihtoehtoja.

Pallo on nyt Turun seudun kunnissa. Turun seudun yhteistyövaltuuskunta olisi valtava edistysaskel koko Turun seudulle.

maanantai 26. toukokuuta 2008

Yliopistouudistus välttämätön, mutta ei hinnalla millä hyvänsä

Osallistuin luonnollisesti viime viikolla eduskunnassa opposition välikysymyksen herättämään keskusteluun yliopistojen tilasta ja rahoituksen turvaamisesta. Alla molemmat puheenvuoroni salissa, joista ensimmäiseksi varsinainen puheenvuoroni ja toisena kommenttini debatissa.

Lyhyesti kantani voi ilmaista seuraavasti: yliopistouudistus on välttämätön, jotta yliopistot vapautuvat valtion tiukasta kontrollista tuottavuusohjelmineen. Valtion kontrollia ei saa kuitenkaan vaihtaa yksityisen vallan kontrolliin: elinkeinoelämän panostukset yliopistoihin ovat tervetulleita, mutta ne eivät saa rajoittaa tieteen vapautta. Yliopistojen sisäinen autonomia on tärkeä varmistaa. Myös valtion perusrahoitusta on lisättävä, vaikka nyt helpotetaan myös yksityisen rahan käyttöä yliopistojen perustoimintaan.

--
Arvoisa puhemies! Yhteiskunnan sivistyksen ja kulttuurin keskeinen mittari on sen yliopistolaitoksen tila. Ilman kukoistavaa sivistykseen ja korkeimman tiedon tavoitteluun perustuvaa yliopistolaitosta ei voida taata inhimillisen edistyksen etenemistä. Oppositiota onkin syytä kiittää tilaisuudesta keskustella yliopistojen aseman ja toimintakyvyn turvaamisesta.
Yliopistolain uudistuksen keskeisenä tavoitteena on antaa yliopistoille lisää valtaa hallita omia rahojaan sekä lisätä mahdollisuuksia ulkopuolisen rahoituksen hankkimiseen ja sen järkevään käyttämiseen. Vanhan ajan tilivirastoista rakennetaan moderneja yliopistoja, jotka ovat aiempaa riippumattomampia valtiovallasta ja kulloisistakin poliittisista päättäjistä. Tämä on ollut yliopistoväen pitkään odottama uudistus.

Yliopistojen autonomista asemaa ja rahoitusta on parannettava, jotta suomalaisen tieteen ja opetuksen taso säilyy kansainvälisesti korkeatasoisena. Yliopistojen uudistamista onkin ensisijaisesti ohjattava tieteen ja koulutuksen omista lähtökohdista. Samalla on muistettava, että yliopistot palvelevat yhteiskuntaa eri tavoin. Välittömiä innovaatioita ei synny ilman mahdollisuutta pitkäjänteiseen perustutkimukseen. Samalla kun lisätään mahdollisuutta ulkopuoliseen rahoitukseen, on parannettava myös julkisen perusrahoituksen tasoa. Yhteiskunnan tasa-arvoisuuden kannalta on myös välttämätöntä jatkossakin taata yliopistokoulutuksen maksuttomuus, jotta kaikilla on yhtäläinen mahdollisuus omien kykyjensä toteuttamiseen. Koulutuksen tasa-arvo on myös suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan vahvin kilpailuvaltti.

Arvoisa puhemies! Jotta voi tietää, minne on menossa, on ymmärrettävä, mistä on tulossa. Tässä on sosialidemokraattien syytä katsoa peiliin. Kahden edellisen hallituksen sosialidemokraattinen yliopistopolitiikka epäonnistui pahasti. Se oli kummallinen yhdistelmä keskusjohtoista byrokratiaa ja ulkoistamista. Itse kutsuin sitä byrokraattiseksi rationalismiksi, eräänlaiseksi markkinalähtöisen tuottavuusajattelun ja keskusjohtoisen suunnitelmatalouden epäpyhäksi allianssiksi.

Muodollisesti puhuttiin autonomian lisäämisestä, mutta todellisuudessa yliopistoväkeä kuormitettiin keskusjohtoisella hallinnolla, kuten tuottavuusohjelmalla, uudella palkkausjärjestelmällä sekä erilaisilla laadun varmistusjärjestelmillä. Tehokkuutena pidettiin sitä, että tutkijat jatkuvasti raportoivat tekemisistään esimiehilleen tai rahoittajilleen, ja tämä alkoi jo rajoittaa merkittävästi tutkimuksen vapautta.

Samalla kun yliopistojen perusrahoitus taantui vuosi vuodelta, tulivat yliopistot yhä riippuvaisemmiksi yksityisestä ja myös julkisesta hankerahoituksesta, mutta toisaalta tämän käyttöä rajoitettiin niin, että se ei voinut varsinaisten yliopistojen perustoimintojen laatua merkittävästi parantaa. Myös tulossopimusohjauksessa opetuksen laatu tarkoitti vain kovia määrällisiä tavoitteita tutkinnoille.

Vaikka kymmenessä vuodessa perustutkintojen määrä lisääntyi 50 prosenttia - ja minun lukujeni mukaan tohtorintutkintojen 300 prosenttia - on opetushenkilöstön määrä säilynyt samana. Tässä mallissa ei siis anneta parempaa julkista perusrahoitusta, mutta ei myöskään anneta mahdollisuuksia tehokkaasti hyödyntää ulkopuolista rahoitusta. Kaikkien yliopistojen tasavertainen surkeus ei voi olla minkään sivistyneen puolueen yliopistopolitiikan lähtökohta. Uhkakuvana onkin, että yliopistoista on tulossa keskinkertaisia massalaitoksia, joissa muoto syrjäyttää sisällön, jossa aito sivistyksellisen ja tieteellisen kilvoittelun henki väistyy tutkintotavoitteiden tieltä.

Arvoisa puhemies! Uudistus on siis välttämätön, ja on hyvä, että myös oppositio on nyt välikysymyksessään ilmaissut tukensa yliopistojen uudistamiselle. Samalla he esittävät uhkakuvia toteuttamistavasta. Tämä kritiikki on paikoin perusteltua. Ongelmat kiteytyvät seuraavaan kysymykseen: Olemmeko vaihtamassa valtiovallan kontrollin yksityisen vallan kontrolliin? Pääsääntöisesti näin ei ole käymässä, mutta piru piilee yksityiskohdissa. Uudistuksen ongelmat liittyvät innovaatioyliopiston asemaan, yliopistojen riittävään perusrahoitukseen ja sen tasavertaisuuden takaamiseen sekä yliopistojen sisäisen päätöksenteon autonomian rajoittamiseen. Hallitus on parantamassa yliopistojen perusrahoitusta aikaisemmista vuosista, mutta se ei vielä riitä. On saavutettava valtion tiede- ja teknologianeuvoston asettama tavoite 50 miljoonan euron vuosittaisesta lisärahoituksesta.

Autonomian lisääminen on oltava aitoa, jolloin opetusministeriön ainoaksi ohjauskeinoksi riittää tulossopimusohjaus, joka painottaisi aiempaa enemmän laadullisia kriteerejä. Tuottavuusohjelman latistavasta vaikutuksesta on päästävä eroon. Samalla on otettava huomioon yliopistojen sisäisen päätöksenteon autonomisuus ja riippumattomuus. Tässä erityisesti säätiömallin hallintojärjestely voi olla ongelmallinen. Onkin pyrittävä siihen, että valtaosin ulkoisista edustajista muodostuva hallitus keskittyy todellakin vain strategiseen johtamiseen, ja keskeinen päätöksenteko kaikissa akateemisissa kysymyksissä opetuksesta tutkimukseen ja myös sen järjestämiseen on akateemisten päätöksentekijöiden erillisessä päätöksentekoelimessä. Yliopiston sisäisillä ryhmillä pitää olla myös mahdollisuus antaa esitys yliopiston hallitukseen tai säätiön hallitukseen valittavista henkilöistä. (Puhemies: 5 minuuttia kulunut!) Tällöin varmistetaan, että näiden välille ei tule ristiriitaa.

Arvoisa puhemies! On välttämätöntä, että opetusministerin ja yliopistojen rehtorien neuvoston kesken myöhemmin keväällä käytävissä neuvotteluissa saavutetaan yhteisymmärrys uudistuksen yksityiskohdista. Yliopistoja ei voi mielekkäästi uudistaa, jos yliopistoväki itse ei ole uudistuksen takana, ja tämä tuki on nyt varmistettava.
--
Ville Niinistö /vihr (vastauspuheenvuoro): Puhemies! Tässä saa semmoisen käsityksen välillä opposition väitteistä [maakuntayliopistojen alasajosta], että meillä on jonkinnäköinen henkinen siperia tuolla Pääkaupunkiseudun ulkopuolella ja ne kaikki ovat armopaloilla eläviä yliopistoja, kun tosiasiassa täytyy muistaa, että kaikki Suomen yliopistot ovat jossain maakunnassa. Meillä ei ole maakuntayliopistoja ja muita yliopistoja. Hyvin monet yliopistot täyttävät korkeat kansainväliset kriteerit, niin kuin ed. Gustafssonkin kyllä ansiokkaasti myös toi esille aikaisemmin.
Mutta se, mikä on avainkysymys tässä, on se, että toivoisin opetusministeriltä vastausta tähän, eikö ole kysymys siitä, että innovaatioyliopistossa luodaan jotain uutta, joka ei ole niitten kolmen yhdistämisen summa, vaan laajennetaan ja rakennetaan vanhan päälle, yritetään löytää uusia ratkaisuja, jotka parantavat sen yliopiston tutkimuksellista ja opetuksellista panosta. Sama mahdollisuus on kaikilla muilla yliopistoilla.

Eikö pitäisi siis lähteä siitä, että kaikilla yliopistoilla on samat opetuksellisiin ja tutkimuksellisiin tavoitteisiin perustuvat mahdollisuudet saada rahoitusta, ja niin kuin pääministeri toi esille, tämä rahoitusmahdollisuus on riippumatta siitä, mikä hallintomuoto valitaan. Keskustelu tästä julkisesta ja yksityisestä rahasta on jotenkin sotkenut tätä kuviota. Eikö tavoitteena ole (Puhemies: Minuutti kulunut!) kuitenkin tasavertaisuuden jatkaminen?

perjantai 16. toukokuuta 2008

Korkea aika korjata poliittisen rahoituksen avoimuutta

Saavuin juuri Helsingin kotiin yölennolla perustuslakivaliokunnan työmatkalta, jossa puhuimme mm. korruption torjunnasta. Nyt onkin heti kommentoitava viime päivien kuumaa puheenaihetta. Vihreät ovat pitkään ajaneet laajempaa avoimuutta ja läpinäkyvyyttä poliittiseen rahoitukseen. On ollut mukava havaita viime päivinä, että tämä tärkeä aihe on keskustan ryhmäjohtaja Timo Kallin tapauksen myötä herättänyt myös median mielenkiinnon.

Tätä mielenkiintoa olisi kaivattu jo silloin, kun Euroopan Neuvoston korruption vastainen elin GRECO antoi viime joulukuussa suosituksensa Suomen poliittisen rahoituksen avoimuuden ja läpinäkyvyyden parantamiseksi. Kaikki nämä suositukset, myös erittäin tärkeät suositukset puolueiden rahoituksesta, olisi syytä saattaa nopeasti käytäntöön.

Suomessa suuret puolueet ovat perinteisesti suhtautuneet melko välinpitämättömästi poliittisen rahoituksen avoimuuden lisäämiseen vetoamalla siihen, että kun meillä ei ole korruptiota, ei tähän ole tarvetta. Tämä on täysin väärä asenne. Vaalirahoituksen määrän kasvaessa hurjasti vaaleista toiseen on välttämätöntä ennaltaehkäistä ongelmia ja parantaa rahoituksen läpinäkyvyyttä. Vaikka on ikävää, että politiikan vahtikoira herää kovin satunnaisesti usein vasta yksittäisten skandaalien yhteydessä, antaa julkinen huomio oikeusministeri Tuija Braxin asettamalle työryhmälle nyt vahvan mandaatin asiantilan korjaamiseksi.

Itse olen viime päivät ollut perustuslakivaliokunnan työmatkalla Keski-Euroopassa tutustumassa työmme kannalta keskeisiin ihmis- ja perusoikeuselimiin, mm. Euroopan Neuvoston ihmisoikeustuomioistuimeen, Saksan perustuslakituomioistuimeen sekä YK:n pakolaisjärjestöön UNHCR:ään. Strasbourgissa tapasimme myös samaisen Grecon sihteeristön apulaisjohtajan, ruotsalaisen Björn Jansonin.

Keskustelin pitkään kahden kesken Jansonin kanssa, emmekä voineet olla enempää samaa mieltä: poliittisen rahoituksen mahdollisimman laaja läpinäkyvyys ja avoimuus ovat välttämättömiä myös kehittyneissä demokratioissa, joissa korruptiota esiintyy vähän. Tämä ennen kaikkea kahdesta syystä:
1) rahoituksen läpinäkyvyys ja avoimuus takaa sen, että yhteiskunta säilyy itsekriittisenä ja valvoo sitä, että korruptiota ei pääse vaivihkaa syntymään avoimuuden puutteen takia, sekä takaa kansalaisille mahdollisimman laajan tiedon politiikan taustoista;
2) jollei meillä ole korkeita standardeja kaikessa korruption torjunnassa ja läpinäkyvyyden takaamisessa, emme voi edellyttää sitä myöskään mailta, joissa korruptio on merkittävämpi ongelma.

En usko, että kovinkaan moni politiikko Suomessa kokee antavansa sitoumuksia vastineeksi poliittisesta rahoituksesta. Tämä ei poista kuitenkaan kansalaisten oikeutta tietää sitä, mitkä tahot rahoittavat poliittista toimintaa.

Tällä en tarkoita sitä, että poliitikkojen tai puolueiden rahoittamisessa olisi jotain kyseenalaista. Päinvastoin. On vain hyvä, että poliittisia intohimoja omaavat tahot osallistuvat eri tavoin edustuksellisen demokratian toimintaan. Yhdysvalloissa puolueet saavat valtavat määrät lahjoituksia, ja tämän rahoituksen julkisuus on säädetty erittäin korkealle tasolle. Suomessakin olisi kaikkien etu päästä eroon hyssyttelystä, joka koskee poliittisia lahjoituksia.

Kaikkien etu olisi mahdollisimman läpinäkyvä järjestelmä. Epäilyt korruptiosta väistyvät, kun tämä rahoitus on avointa - se karsii joukosta jo automaattisesti ne rahoittajat, joilla itsellään ei ole puhtaita jauhoja pussissa. Lahjoitusten määrän lisääntyessä on kuitenkin myös pidettävä huolta siitä, että kilpavarustelu ei vääristä demokratian toteutumista esimerkiksi talouelämää lähellä olevien ehdokkaiden eduksi. Siksi on harkittava myös ehdokaskohtaisen katon asettamista vaalibudjetille esimerkiksi 30 000 euroon, jotta myös pienillä puolueilla ja uusille ehdokkailla on mahdollisuus kilpailla eduskuntapaikoista.

Ihmisillä saa olla aatteita, mutta demokratiassa poliittisen toiminnan pitää samalla olla mahdollisimman avointa. Niin myös poliittisen rahoituksen.

torstai 8. toukokuuta 2008

Katastrofiapu saatava perille Burman hirmumyrskyn uhreille

Trooppisen hirmumyrskyn aiheuttama katastrofi Myanmarissa eli Burmassa on saamassa valtaisat mittasuhteet. Uhrien määrän on arvioitu nousevan jopa sataan tuhanteen, ja miljoona ihmistä on vailla puhdasta vettä, ruokaa ja lääkkeitä. Sotilasjuntan johtama sulkeutunut maa on kuitenkin vaikea avustuskohde, ja jotkin katastrofialueet vaikeasti tavoitettavissa. Apu pitää saada kuitenkin nopeasti perille, sillä ihmishenget ovat viivästymisen myötä vaarassa.

Siksi Suomen ja EU:n on käytettävä kaikki poliittinen painoarvonsa sotilasjuntan taivuttamiseksi avun vastaanottamiseen. Sotilasjuntta on pelännyt laajan avustajajoukon heikentävän sen otetta maasta. Poliittista tilannetta monimutkaistaa lauantaiksi suunniteltu kansanäänestys, josta sotilasjuntan tulisi tässä tilanteessa luopua ja keskittää kaikki omatkin voimavaransa uhrien auttamiseen.

Kysyin tänään eduskunnassa kyselytunnilla hallitukselta, mihin toimiin se on ryhtynyt avun antamiseksi ja sen perille saamiseksi nopeasti avun tarpeessa oleville. Liitän koko keskustelupöytäkirjan alle.

Myanmarin hirmumyrskyn uhrien avustaminen

Ville Niinistö/vihr: Arvoisa puhemies! Trooppinen hirmumyrsky ja sen yhteydessä syntynyt tulva-aalto on aiheuttanut Myanmarissa eli Burmassa valtavan inhimillisen katastrofin. Arvioidaan nyt uhrien määrän nousseen jopa sataantuhanteen, ja katastrofi on vaikuttanut jopa miljoonan ihmisen elämään ja vienyt kodin, mahdollisuudet ruokaan, puhtaaseen veteen ja elintarvikkeisiin. Kokemus tällaisista katastrofeista on osoittanut, että apu pitää saada mahdollisimman nopeasti perille. Nyt kun tässä tapauksessa on kysymyksessä maa, joka on hyvin sulkeutunut ja jota johtaa sotilasjuntta, niin siinä on ollut käytännön esteitä, ja myös avun kohteet ovat vaikeissa paikoissa.

Mihin toimenpiteisiin Suomen hallitus on ryhtynyt avun antamiseksi ja avun saamiseksi myös mahdollisimman nopeasti perille?

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrynen: Herra puhemies! Ulkoasiainministeriö on äskettäin päättänyt myöntää 300 000 euroa Suomen Punaisen Ristin kautta käytettäväksi tämän katastrofin seurausten lievittämiseen. Me seuraamme tämän tilanteen kehitystä ja olemme varautuneet vielä uusiinkin päätöksiin, mikäli apupyyntöjä esitetään ja voimme tähän avuntarpeeseen sopivalla tavalla vastata. Näyttää olevan niin, että tämän katastrofin mittasuhteet ovat paljon suuremmat kuin mitä aluksi arveltiin, ja näin ollen lisäavun tarve saattaa vielä olla olemassa.

Ville Niinistö/vihr: Arvoisa puhemies! Haluaisin erityisesti vielä vastausta siihen, että kun EU-maista esimerkiksi Ranskan ulkoministeri on todennut, että apu pitää saada perille, vaikka Burman hallitukselta ei tulisi siihen lupia, niin eikö tässä olisi syytä etsiä myös EU:n yhteistä linjaa. Ovatko ulkoministerit olleet EU:ssa yhteistyössä tässä, ja onko EU ollut asiassa aktiivinen, ja mikä on Suomen linja sen suhteen, että apu saadaan perille, jos Burman hallinto ei ole riittävän nopeasti asiaan itse reagoinut? Tässä on kysymys katastrofista, jossa inhimillinen kärsimys pitää hoitaa mahdollisimman nopeasti riippumatta niistä poliittisista erimielisyyksistä, mitä on maiden välillä ollut aikaisemmin.

Ulkoasiainministeri Alexander Stubb: Arvoisa puhemies! Yhteistä EU-linjaa tässä ei ole vielä vedetty, koska tämä luonnonkatastrofi tapahtui 3. ja 4.5. Avunanto on tapahtunut jokaisen jäsenmaan itsensä kautta, eli kuten ministeri Väyrynen totesi, Suomi antaa 300 000 euroa Suomen Punaisen ristin kautta. Järjestöt, kuten Unicef, Undp, Ifrc, Who ja Save the Children, ovat kaikki yrittäneet päästä alueelle aktiivisesti, mutta juntan takia se on ollut melkeinpä mahdotonta. Suomen puolelta meidän suurlähettiläämme Backström on vasta nyt saanut viisumin. Eli on yritetty koordinoida EU:n yhteistä kantaa, mutta tässä ovat kaikki toimineet aika pitkälti itse.

Liisa Jaakonsaari/sd: Arvoisa puhemies! Itse asiassa tässä katastrofissa jokainen minuutti on tärkeä, koska ihmisillä on puute puhtaasta juomavedestä. On jollain tavalla masentavaa havaita se, että kun Euroopan unionin piirissä ja joka paikassa on erilaisia kriisinhallintajärjestelyjä suunnitelmissa ja suunnitteilla ja valmiina, niin sitten kuitenkin reagointikyky on erittäin heikko tämmöiseen katastrofiin. Kysymykseni on, miksi Euroopan unionin ulkoministerit eivät ole kokoontuneet tämän takia, miksi ei ole Euroopan unionilla yhteistä kantaa. Olisiko niin, että yhteinen kanta voisi muodostua sen velvollisuus suojella -periaatteen pohjalta, että jos juntta ei hyväksy apua, niin siitä riippumatta apua annetaan?

Ulkoasiainministeri Alexander Stubb: Arvoisa puhemies! Se on ilman muuta selvää, että avunannon täytyy tapahtua heti, ja sen takia tämä on lähtenyt pitkälti kansalliselta pohjalta. Jos me lähdemme EU:n kautta rakentamaan sitä, niin se vaatii kolmea asiaa: että instituutiot ovat valmiit; että on poliittista tahtoa; että on rahaa.

Valitettavasti nämä mekanismit EU:n sisällä eivät ole vielä tarpeeksi kehittyneitä. On tavattu toki virkamiestasolla ja yritetty yhteistä linjaa saada ja sorvata ja pidetty toisiamme informoituna, mutta ulkoministeritasolla ei vielä.

Pekka Haavisto/vihr: Arvoisa puhemies! Maan sisällä kuitenkin ilmeisesti Punainen Risti ja jotkut YK:n järjestöt pystyvät toimimaan Burmassa tällä hetkellä, mikä on positiivinen asia. Mutta nyt tätä taustaa vasten tämä Suomen katastrofiin osoittama 300 000 euroa tuntuu aika pieneltä, koska tarve näyttää olevan valtava. Niin kuin sanottu, puhutaan ehkä yli miljoonasta kodittomasta ja valtavasta määrästä ihmisuhreja.

Onko Suomen hallituksella valmius nopeasti osoittaa lisäapua sitten niitä kanavia pitkin, millä apu todella voidaan saada perille sinne?

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrynen: Herra puhemies! Me halusimme hyvin nopeasti myöntää ensimmäisen hätäavun, joka yhdessä muiden suomalaisten toimijoitten antaman avun kanssa on kuitenkin meidän voimavaroihimme nähden merkittävä. Mutta kuten jo edellisessä vastauksessani totesin, me olemme varautuneet myöskin lisäämään avustuksia. Tässä tietysti olennaista on juuri se, minkä ed. Haavisto totesi, että jos tähän mennään, niin täytyy löytää kanavat, jotka sitten voivat hyvin nopeasti ja tehokkaalla tavalla tämän avun viedä perille. Myanmarissa valitettavasti olosuhteet ovat olleet vaikeat ei ainoastaan tämän luonnonkatastrofin vuoksi vaan myöskin maan poliittisten olojen takia. Me yritämme parhaamme mukaan kyllä auttaa omien voimavarojemme puitteissa.

Ulkoasiainministeri Alexander Stubb: Arvoisa puhemies! Epäsuorasti tähän liittyy suomalaisten tilanne tällä hetkellä. Niistä yhdeksästä, joiden tiedettiin olevan paikalla, kahdeksaan on saatu yhteys. Yhdeksättä ei ole vielä saatu kiinni - hän on niin sanottu rinkkamatkustaja - ja edelleen jatketaan. Mutta kuten ministeri Väyrynen totesi, yhteydet siellä päässä ovat erittäin vaikeat tällä hetkellä.

Toinen varapuhemies: Kysymys on loppuun käsitelty.

keskiviikko 7. toukokuuta 2008

Takaisin töihin

Vanhempainvapaani päättyi 30.4, ja niin olikin sopiva aloittaa työt vappupuheella Turussa. Puhuin kunnallisista palveluista, ja korostin palvelujen sisällön merkitystä palvelutuotannon tavan sijaan. Kunnallispolitiikassa on usein niin, että demarit ja kokoomus riitelevät palvelutuotannon tavasta (julkisesti vai yksityisesti tuotettua), kun paljon tärkeämpää on miettiä sitä, minkälaisia palveluja ihmisille tarjotaan. Vihreät haluavat monipuolisia, jokaisen ihmisen tarpeisiin sopivia palveluja, jotka yhtä lailla huomioivat eriarvoisuuden torjumisen ja ihmisten tasavertaisen kohtelun. Palvelujen tavoitteena on oltava elämänlaadun parantaminen ja ihmisten hyvinvointi. Kaavamaisesta one-size-fits-all -palveluista on kehitettävä tasavertaisia mutta yksilöllisiä palveluja, jotka myös ennaltaehkäisevät ongelmia, eivät vain hoida niitä.

Riitely palvelutuotannon tavasta toisinaan lamaannuttaa palvelun kehittämisen. Tässä tasapainoilussa on tärkeintä, että päätösvalta palveluista on viime kädessä valtuustolla, riippumatta palveluntuotannon tavasta. Vihreät ovat myös sitä mieltä, että keskeisimmät palvelut on syytä säilyttää julkisesti tuotettuina, mutta täydentävät yksityisesti tuotetut palvelut voivat toimia positiivisina haastajina palvelujen kehittämisessä ja palvelutarjonnan aukkojen nopeassa paikkaamisessa (esim. hammaslääkäripalvelujen ostaminen lyhytaikaisesti yksityisiltä jonojen lyhentämiseksi).

Aatteiden politiikkaa managerialismin sijaan

Eilen oli ensimmäinen istuntopäivä paluuni jälkeen. Motivaatio on kova. Vanhempainvapaa oli paitsi hienoa aikaa perheen kannalta myös aikaa pohtia yhteiskunnallisia visioita. Niitä aion nyt tuoda esille arjen työssä. Olen kirjoittamassa paria laajempaa kirjoitusta mm perustulosta ja aatteiden merkityksestä yhteiskunnan rakentamisessä.

Poliitikot eivät voi olla vain managereita, ratkomassa vain pragmaattisia kysymyksiä. Jollei politiikka perustu laajempaan arvomaailmaan, ei kukaan hallitse sitä kokonaisuutta, mihin valittu politiikka yhteiskuntaa johtaa. Ei ole arvovapaata politiikkaa, sillä aina on vaihtoehtoja. Pääministeri ei voi olla vain toimitusjohtaja. Toimitusjohtajat toimivat yhteiskunnan pelisääntöjen puitteissa, kun hallituksen ja eduskunnan tehtävänä on myös pitää huolta pelisääntöjen toimivuudesta. Managerialismissa joko yritetään hämärtää todelliset tarkoitusperät tai - vielä pahempaa - se on osoitus siitä, että päättäjät eivät tiedä mihin suuntaan haluavat yhteiskuntaa kehittää. Jos sen pallon antaa markkinoiden ratkaistavaksi, on se vaarallinen tie kulkea.

Vain uusliberalisti kannastaa tällaista kehitystä, ja julkisesti reaganilais-thatcheriläiseksi uusliberalistiksi tunnustautuvia ei Suomessa paljoa ole. Mutta vaihtoehdon ei tarvitse olla mitään tuskaista laitavasemmistolaista markkinatalouskritiikkiä. Kolmas tie on mahdollinen. Palaan asiaan. Pysykää kanavalla!